Komarov 47 Charity
Komarov 47 Charity Golf 2025 – enemmän kuin pelkkä hyväntekeväisyystapahtuma

19.9.2025

Leo Komarovin järjestämän kiekkokoulun tarkoituksena oli saada paljon hyvää aikaan – opettaa nuoria tulevaisuuden kiekkokonkareiksi sekä kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen. Leo Komarovin sekä muiden ammattikiekkoilijoiden pitämää suosittua kiekkokoulua on järjestetty jo kahdentoista vuoden ajan. Komarovin mukaan hyväntekeväisyyden tarkoituksena on aina ollut saada nuoret liikkumaan. – Kiekkokoulun järjestäminen on se meidän pääjuttumme, se ykkösprioriteetti, Komarov kertoo. Tänä kesänä kiekkokoulun järjestämisen ohella tahdottiin tehdä muutakin hyvää. Kesäkuussa 2025 järjestettiin nimittäin ensimmäinen Komarov 47 Charity Golf -tapahtuma. Idea tapahtumaan lähti ulkomailla järjestetyistä hyväntekeväisyystapahtumista, joihin Komarov on ottanut osaa peliuransa aikana. Kun vuosittaisen kiekkokoulun tiedettiin siirtyvän pidettäväksi Vierumäellä, idea golftapahtumasta tuntui luontevalta. Loistavan sijainnin ansiosta saman viikonlopun aikana pystyttiin järjestämään kaksi eri hyväntekeväisyystapahtumaa. Golftapahtumassa oli mukana 24 viihdetaiteilijaa, jääkiekkotähteä ja valmentaja jotka osallistuivat eri lähtöihin kapteenien ominaisuudessa ja kävivät moikkaamassa myös lapsia ja nuoria kiekkoleirillä. Pelikentällä järjestettiin samana päivänä myös huutokauppa, jonka tuotot lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen. Tapahtuman osallistujat pääsivät ostamaan fanituotteita, kuten nimmareilla varustettuja pelipaitoja ja jääkiekkomailoja. Komarov kuvailee kesäistä tapahtumapäivää todella onnistuneeksi. – Ekaksi kerraksi onnistuttiin hyvin ja oli hauskaa, tuosta se lähtee rullaamaan, Komarov jatkaa. Hyväntekeväisyystapahtumassa kerättyjen tuottojen ansiosta järjestäjät lahjoittivat kaksi videolaryngoskooppia laitetta erikoissairaanhoito HUSin neonatologian ensihoitoon. Nämä laitteet turvaavat kriittisessä tilassa syntyvien vauvojen hengitysteitä elämän ensi hetkillä, sillä niiden avulla lääkärit pystyvät tähystämään potilaan kurkunpäätä ja asettamaan hengitysputken tehokkaasti. Komarov kertoo, että HUSilta tiedusteltiin, millaiselle lahjoitukselle heillä olisi eniten tarvetta. Ajankohtaisten aiheiden yhteydessä päädyttiin videolaryngoskooppeihin. Naistenklinikan vastasyntyneiden lasten teho-osastolla lahjoituksen luovuttajana toimi Leo Komarov. Lahjoitusta vastaanottamassa olivat osastonylilääkäri Marjo Metsäranta, erityispediatrian linjajohtaja ylilääkäri Antti Kyrönlahti, sekä Uuden lastensairaalan tukisäätiön Jouni Lounasmaa. Hyväntekeväisyystapahtumiin osallistuminen on Komaroville tuttua hommaa jo vuosien takaa. Hän tahtoo toiminnallaan lahjoittaa lapsille mieluiten jotain konkreettista, kuten esimerkiksi leluja. – Määrä ei ole niin tärkeää, vaan se, että yrittää auttaa edes jotenkin, Komarov toteaa. Charity Golfin ansiokkuus ei olisi onnistunut ilman yhteistyökumppaneita ja tiimejä, joilla mahdollistettiin ensiarvoisen tärkeä lahjoitus pienille potilaille. – Ulkomailla ollaan vielä askelta edellä hyväntekeväisyystapahtumissa, mutta tässä pikkuhiljaa rakennetaan samaa myös Suomeen, Komarov lopettaa. Leo Komarov 47 Kirjoittanut: Meri Turja ————- |
| 11.6.2025 LK47 CHARITY Ry ja HUS yhteistyöhön |
